Halla Hallan kuuma bikinikesä Torikortteleissa ylitti odotukset

Kun merten muovijätteestä valmistettuja bikineitä ja uimapukuja netissä myyvä suomalainen Halla Halla avasi kesäkuussa pop up -kauppansa Torikortteleissa, ovelle muodostui jono, joka kiemurteli pitkälle pitkin Sofiankatua. Värikkäiden ekouikkareiden kesämyynti ylitti kaikki odotukset ja toi brändille jopa kansainvälistä tunnettuutta.

 

– Pop up -kauppa Torikortteleissa oli meille aivan loistava mahdollisuus! Kaupunkilaisten oli helppo tulla tähän ratikalla tai pyörällä, ja myös matkailijoita oli liikkeellä koko kesän paljon. Eräs asiakas kertoi tulleensa varta vasten Saksasta myymäläämme, iloitsee Salla Valkonen, Halla Hallan toinen omistaja.

Kahden nuoren vaatesuunnittelijan Salla Valkosen ja Hanna Chalvetin Halla Halla pulpahti pinnalle esikoismallistollaan 2016. Ensin näitä värikkäitä ja sporttisia ekouima-asuja nähtiin bloggareiden ja trenditietoisten nuorten naisten päällä. Nyt niitä himoitsevat kaikki. Tähän kesään asti Halla Hallan uikkareita on voinut ostaa kuitenkin vain verkkokaupasta.

– Oli hienoa, että pystyimme antamaan kiinnostuneille mahdollisuuden sovitella tuotteitamme. Uima-asuissa jos missä oikean koon ja mallin löytäminen on erityisen tärkeää, sanoo Salla.

 

Hanna Chalvet ja Salla Valkonen ovat ystävykset Halla Halla -brändin takana.

Trendikästä, käytännöllistä ja ekologista

Trendikkyyden lisäksi juuri istuvuus ja käytännöllisyys olivat suunnittelijaystävyksillä fokuksessa, kun he Balilla surffatessaan ryhtyivät haaveilemaan omasta bikinimallistostaan.

– Tuunailimme, leikkelimme ja solmimme erilaisia virityksiä, kun mistään ei tuntunut löytyvän juuri sellaisia bikineitä, jotka olisivat hyvännäköisiä, mutta joissa voisi oikeasti uida ja vesiurheilla.

Toisaalta, juuri Balilla Sallalle ja Hannalle tuli hyvin konkreettisesti selväksi myös se, että maailma ei varsinaisesti kaipaa enää yhtään uutta turhaa tavaraa.

–  Kun surffatessa joka toisella kauhaisulla käteen tarttui nuudelipussi tai käytetty vaippa, niin oli päivänselvää, että jotain pitää tehdä.

Salla ja Hanna ryhtyivät tutkimaan erilaisia materiaaleja ja löysivät valmistajan, joka tekee kangasta nimenomaan merestä kerätystä roskasta.

– Silloin kaikki loksahti kohdilleen. Muovipusseja, -pulloja, kalaverkkoja… niistä on meidän bikinit tehty. Suunnittelemme itse printit ja mallit, ja ompelutyö tehdään balilaisessa tehtaassa – samaisessa, jossa valmistetaan mm. Victoria’s Secretin uima-asuja, kertoo Salla.

Pohjaa kansainvälistymiselle

Mutta voiko bikinikaupalla elää Suomessa? Tämän kysymyksen Salla ja Hanna ovat saaneet kuulla usein, kun varsinainen kuumin uikkarisesonkihan ajoittuu meillä vain muutamaan kesäkuukauteen.

– Toki suomalaiset matkustelevat talviaikaan ahkerasti rantalomille, ja erityisesti marras-, joulu- ja tammikuussa verkkokauppa lämpiää mukavasti. Mutta toisaalta nettimyynnissähän koko maailma on periaatteessa avoin, sanoo Salla.

Kansainvälistyminen onkin Halla Hallan seuraava steppi. Kesä Torikortteleissa loi sille hyvää pohjaa.

– Kesäkaupassa tapasimme valtavasti erimaalaisia ihmisiä ja rakensimme hyvää pohjaa kansainväliselle kiinnostukselle. Lisäksi pop uppimme sijainti kauniissa liiketilassa, Helsingin historiallisessa keskustassa, toi brändillemme tiettyä uskottavuutta, jota juuri tässä vaiheessa tarvitsemme.

Kuuma bikinikesä 2019 Torikortteleissa on nyt siis ohi, ja Halla Hallan pop up -kesäkauppa sulkeutui elokuun lopussa. Liiketilassa koristeena koko kesän odottanut Sallan surffilauta pääsee pian taas Balin aalloille.