Alueen historia

Torikortteleissa on nähty vuosisatojen aikana niin Suomen ensimmäinen elokuvanäytös kuin muutos uneliaista virastokortteleista avoimeksi liike- ja kaupunkitilaksi.

Torikortteleiden tarina alkaa vuodesta 1640, kun Pietari Brahe siirsi alun perin Kustaa Vaasan perustaman Helsingin nykyisen Koskelan alueelta lähemmäs satamaa, Kruununhaan ja Senaatintorin paikalle. Helsinki oli tuolloin vielä pikkukylä, jossa oli asukkaita alle 3 000.

Vuonna 1812 Helsingistä tehtiin Aleksanteri I:n käskystä Suomen pääkaupunki. Palossa 1808 pahasti vaurioitunutta kaupunkia uudelleen suunnittelemaan nimettyä uudelleenrakennuskomiteaa johti valtioneuvos, senaattori Johan Albrecht Ehrenström, joka loi ensi töikseen Helsingille uuden asemakaavan. Ehrenströmin myötävaikutuksesta uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi valittiin aiemmin Turussa työskennellyt saksalainen Carl Ludvig Engel.

Ehrenström laati Senaatintorin ympäristöön symmetriaa kunnioittavan kaavan, jota Engel alkoi toteuttaa. Ensimmäisenä hän muutti Senaatintorin eteläreunassa sijaitsevan, vuonna 1763 valmistuneen kauppias Bockin talon kenraalikuvernöörin palatsiksi. Myös muut Ruotsin vallan aikaiset kauppiastalot etelälaidalla, kuten Sederholmin, Burtzin ja Sunnin talo, modernisoitiin ulkoasultaan klassisiksi. Sederholmin 1700-luvun lopulla rakennuttaman Kiseleffin talon Engel uudisti 1818. Sokerinpuhdistamona talo palveli vielä vuoteen 1821 asti, ja vuonna 1879 se avautui Stockmannin tavaratalona.

Ehrenström otti Tukholmasta mallia kaupungin korttelien nimeämiseen: vuodesta 1820 kantakaupungin kortteleita alettiin nimetä eläinten ja kasvien nimillä. Torikortteleiden alueelta sijaitsevat korttelit Elefantti, Leijona, Sarvikuono ja Dromedaari.  

”Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?” Akvarelleja Engelin kaupungista (Jukka Viikilä, 2016)

Engelin kynästä syntyivät Senaatintorin ympärille myös Valtioneuvoston linna (1822) ja yliopiston päärakennus (1832). Nikolainkirkkoa, nykyistä Helsingin tuomiokirkkoa, Engel suunnitteli yli vuosikymmenen yrittäen tehdä rakennuksesta mahdollisimman tarkasti klassismin ihanteiden mukaisen. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1830. Engelin kuollessa vuonna 1840 rakennustyö siirtyi hänen seuraajilleen, jotka tekivät lisäyksiä Engelin hiomiin suunnitelmiin ja muuttivat kirkon ulkoasua merkittävästi. 

Kauppiaiden ja huvittelijoiden paratiisi

Torikorttelit oli sijaintinsa vuoksi vilkas osa kaupunkia: kauppiastaloissa asui aikansa äveriäs kauppiaseliitti ja alue tunnettiin myös seuraelämän keskuksena.

Sunnin talossa Aleksanterinkadulla toimi 1820-luvulta alkaen turkulaisen ravintola- ja majatalonpitäjän Cajsa Wahllundin majatalo, jossa oli sekä huoneita vieraille että ravintolapalveluja. Toinen Helsingin julkisista biljardisaleista sijaitsi Wahllundin majatalon tiloissa. Tavallisten matkustavaisten lisäksi majataloon asettuivat kaupungissa vierailevat korkeat virkamiehet sekä erilaiset kiertävät taiteilijat.

Engel suunnitteli nykyisen kaupungintalon (Pohjoisesplanadi 11–13) eli hotelli-ravintola Seurahuoneen, jossa järjestettiin 1830-luvulta alkaen muun muassa Suomen ensimmäiset oopperaesitykset, populäärikonsertit, varieteet ja ranskalaisten Lumièren veljesten toimesta maan ensimmäinen elokuvanäytöskin. Saliin mahtui 1600 henkeä, mikä oli paljon silloisessa Helsingissä, jossa asui noin 12 000 asukasta. 1830-luku oli Seurahuoneen kulta-aikaa.

Z. Topelius Marianpäivän tanssiaisista Seurahuoneella: ”Pääsyä niihin ei haluttu rajoittaa, ja seurakunnasta tulikin niin sekalainen, että lopuksi kunnialliset naiset eivät enää voineet mennä sinne. Viimeisissä näistä naamiaisista sattui, että kaksi naista pudotti alushameensa valssin aikana, ja siihen loppui tämä hyväntekeväisyys.”

Virastokortteleista merellisen Helsingin ytimeksi

1900-luvulla kortteleihin muutti monia virastoja. 1640-luvulta asti olemassa olleen Sofiankadun nuorin rakennus Lars Sonckin kiinteistö Sofiankatu 4:ässä valmistui 1913 viereisessä korttelissa, Kiseleffin talossa toimivan Stockmannin tavaratalon rakennus- ja antiikkiosaston laajennukseksi. Sofiankatu muuttui liikekadusta virastokaduksi, kun Stockmann muutti Mannerheimintien varrelle ja Sofiankatu 4:stä tuli 30-luvulla Helsingin pääpoliisiasema. Samoin hotelli Seurahuoneen muuttuessa kaupungintaloksi vuonna 1913 sen naapuruston valtasivat virastot.

Suurimman osan 1900-lukua hiljaisen, Helsingin vanhimpiin kuuluvan kadun varrella oli lähes ainoastaan toimistoja. Kun pääpoliisiasema siirtyi 1980-luvulla Pasilaan, sai kaupunginmuseo vuonna 1995 käyttöönsä Sonckin leijonayksityiskohdin koristellun palatsin. Pian alakerrassa sijainnut Kino Amanda muutti nimensä Kino Engeliksi.

2000-luvun alussa kortteliston kiinteistöt olivat vaarassa päätyä yksityisten kiinteistönomistajien haltuun, mutta kaupunkilaiset nousivat vastarintaan. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen päätti helsinkiläisten onneksi, että korttelit säilytetään kaupungin omistuksessa, rapistuneet kiinteistöt remontoidaan ja tiloja avataan virastoilta kaupalliseen ja tapahtumakäyttöön.